Näytelmädebyytti

Lohjan whippet-tapahtuma oli mukava kokemus. TiukuNöö ei sijoittunut, mutta toki sai arvostelun. Erinomaisen hienoa oli Nöllin kohdalla rento asenne, joka saavutettiin parin tunnin haukunnan ja hermoilun jälkeen. Rentouden saavuttamiseksi päällä oli paita ja mukana oma tuttu viltti. Uskon, että myös tuttujen kavereiden mukana oleminen auttoi. Ryppy ja Topi sekä Valpuri olivat vakuuttamassa Nöötä siitä, ettei hätä ole kummoinen. Vaikka kyllä se rentouden saavuttaminen Valpuriltakin vähän kesti. Pojat sen sijaan ovat oikeita konkareita, eivätkä juuri näyttäneet stressaavan. Kiitos näytelmäseurueellemme!

Ensisijainen rentouden edesauttaja TiukuNöön kohalla taisi kuitenkin olla tutun Kenneltytön sively ja kevyt hieronta ja huolenpito. Ihanaa, kiitos Kenneltytölle!

Päivän huipentuma oli luonnollisesti kakkakatselmus, jolloin Nöö todisti, ettei stressilukemat nousseet liian koviksi. Tuloksena siis kiinteä kakka koko päivän päätteeksi. Vau!

Valitettavasti sellaista perinteistä ja hyvin virallisen oloista näyttelypönötyskuvaa ette näistä kekkereistä nyt Tiukun osalta näe.

Tuomarina Kristin Hoff, Norja: "Söt tik. Dubbel insisi (tai jotain sinnepäin?!) = NCC, God hals och överlinje. Borde bli mera utvecklas i bröstkorgen. Ok benströmme. Rör sig ok fram och tillbaka men något bundet från sidan."

Tuo söpön nartun jälkeinen ei ihan aukene käsialan tai merkityksensä puolesta tekstinä, mutta Tiukulla on siis edessä kaksoishammas, johon se varmasti viittaa, sillä tuomari siitä huomautti minullekin pöydän ääressä. Itse elin siinä käsityksessä, ettei se vaikuttaisi näyttelyrintamalla mihinkään,  kun ei kuitenkaan ole mikään puutos tai varsinaisesti purentavika, yksi hammas on vaan jakautunut kahtia, juuresta ja jo ihan sieltä tyvestä ovat yksi hammas. Mutta käsitykseni on saattanut olla väärä. Maitohammasrivistö oli Nöllillä virheetön, rautahampaan pukkasi tuollaisena tuplana. Kuva olis kiva, eikö? Yritän joku valoisa hetki saada todisteen.

Tiukulta lähti tänään jälleen kerran kakkanäyte kohti tutkimuksia. Masu ei ole kunnossa edelleenkään. Kakkanäytteitä ja tuloksia ollaan saatu seuraavasti:

Kevät 2010: giardia positiivinen (Apex)
Kevät 2010 giardiakontrolli: negatiivinen (Apex)
Kevät 4/2011: Klebsiella pneumoniae positiivinen,
giardia negatiivinen (Vallilan ell)
Kesä 6/2011: giardia positiivinen (Vallilan ell)
Kesä 7/2011 giardiakontrolli, kaikki Neput:
negatiivinen kaikkien osalta (Evira)
Syksy 9/2011: giardia negatiivinen (Vallilan ell, pcr)
Syksy 10/2011: Escherichia coli (haemolytic) positiivinen,
giardia negatiivinen (Vallilan ell)

(Tarkensin omaksi iloksi ja muistin tueksi sitä, että mikä milloinkin on näyttänyt plussaa.)
Kuten listasta voi päätellä, on kakkaa kiikutettu kerran jos toisenkin ja tuloksia jännitetty.


Manulilla on viikon verran ollut lihotuskuuri. Manulin paino on laskenut niinä vuosina, kun se on asunut meillä. Maunoa on ollut vaikea saada lihomaan oksentelutaipumuksen vuoksi. Jos annokset ovat liian isoja, ne tulevat takaisin. Nyt Mau on saanut viikon verran Nutri Plussaa pari kertaa päivässä. Katsotaan, josko sillä saadaan painoa yhtään nousemaan.

Tiuku lähtee näyttelydebytoimaan tänne. Tai eihän tuo virallinen näyttely ole, mutta ikään kuin seuraava askel mätsäreistä. Mukaan lähtee tuttuja ihmisiä ja koiria. Toivottavasti saadaan paljon kuvia reissusta!

Nyt täytyy muistaa ja jaksaa vähän näyttelytreenata. Jospa se vaikka oppisi sen seiso-käskyn tapahtumaan mennessä!

Loputon lokakuu

Ei niin pirteästä lempinimestään huolimatta tämä lokakuu on ollut pirteämpi kuin moni muu. Aurinkoiset syyspäivät ja jaloissa rapeaksi kuivuneet kirkkaan keltaiset lehdet houkuttelevat haistelemaan kirpeää syysilmaa. Onneksi on innokas ulkoilija kaverina!

Koska Neppulan valokuvaus on siirtynyt ajassa taaksepäin ja vanha filmipokkari on saanut räpsyä, on digikuvia tarjolla enää harvakseltaan.

Auringosta huolimatta Tiukun kanttarellitakilla on ollut käyttöä ja tässä siitä kuvatallenne. Neitihän ei niin sateesta perusta, mutta sadetakin kanssa pärjää vähän paremmin. Pitkiä lenkkejä ei tarvitse sateella kyllä tehdä.

Kissatytöt nautiskelevat syysauringosta pääosin sisätiloissa, etenkin Kiu, jonka mielestä parvekkeella oleminen on jo huuhaata. Mauskia ei syystuulet häiritse, vaan se istuisi edelleen parvekkeella katselemassa lintuja ja ohikulkijoita. Linnut ovat ajoittain myös kovin kiinnostuneita Mauskista ja ovatpa ne kokoontuneet läheisen kuusen oksalle jengillä vuoroin Mauskia kohti hyökkäysliitoja tehden. Onneksi on se verkko, onni kissalle ja onni linnuille.

Onnista tulikin mieleen, että Tiuku tapasi pitkästä aikaa lapsuuden ystävänsä Onnin, eli Oden. Jälleennäkemisen riemu oli suuri ja nuoriso selvästi tunnisti toisensa. 

Tiukun maha on edelleen hankala: sen kevään 2010 giardiaurakan jälkeen me saatiin vielä toinen samanmoinen alkukesällä 2011. Tällä rundilla myös kissat kontrolloitiin hoidon ja siivouksen jälkeen ja kaikki olivat negatiivisia. Valitettavasti giardia ei ratkaissut Tiukun mahaongelmia tälläkään kertaa. Otettiin TAAS giardianäyte, joka oli negatiivinen. Kakkapäiväkirja paljasti neidin aivan tosissaan reagoivan mahallaan jännittäviin ja kiihdyttäviin ja toki myös pelottaviin tilanteisiin. Burn Out -loma auttoi ja viihteettömällä vapaa-ajalla tunnuttiin saavan maha kuosiin. Mahan selvittely jatkuu edelleen.

Koiraportti on vaan hidaste - jos sitäkään!

Tiukulle korkea portti on ollut pitkään riittävä este eteiseen. Enää ei ole. Muutaman kerran oli mennyt yli ja nyt se sitten lopulta osaa myös avata portin. Onkin paljon mukavampi odotella niitä ystäviä tässä eteisen matolla kuin tuolla olkkarin puolella.

Oltiin eilen Tiukun kanssa Hakaniemessä Pitkänsillan kupeessa ja näin ilmielävänä sen hyppytaidonnäytteen, mitä tuon portinkin ylittämisessä on tarvittu. Pitkänsillan kaide oli kohdallamme noin 130cm korkeudella. Kaide oli leveä, mutta kaareva, eikä koira ei voinut tietää leveydestä saatika siitä, mitä toisella puolella oli (muutaman metrin pudotus laivaravintolan terassille). Mutta sinne kuulkaa hypähti tämä kenguru, kaiteelle! Aivan kevyesti ja ilmavasti kuin kissa! Ja aivan paikaltaan, ei vauhtia, ei laskelmointeja, ei mittailuja - pelkkä HOP vaan ja siinä se tökötti Pitkänsillan kaiteella ja kyyläsi terassilla istuvia.

Kotona koiraportin ylittäminen on siis aivan varmasti yhtä huoleton ja kevyt suoritus. Ja varmasti mielessään on myös tosi tyytyväinen ja ylpeä siitä, kuinka hienosti korkean esteen ylittäminen onnistuu! - Taitava! se on sanonut mielessään itselleen ja hymissyt tyytyväisenä. Ehkä se agilityharrastus on vähän saattanut lietsoa tähän hyppyhommaan..?

Kesää odotellessa

Kuvaajana Kerttu Haaslahti.

Kevät tuli vihdoin ja sulatti ikuisuudelta tuntuneen talven. Enää ei tarvitse pukeutua julmettuihin kerroksiin, eikä myöskään Tiuku enää tarvitse takkia!

Tiuku on käynyt agilityssä reippaasti. Kesäkausi ulkokentällä on Tiukulle selvästi mieluista aikaa. Jos itse osaisi ohjata paremmin, olisi Tiukusta tässä lajissa varmasti vaikka mihin! Tiuku on totutellut myös näyttelyolosuhteisiin näyttelyharkoissa sekä parissa mätsärissä. Kummastuksekseni se ei hauku juurikaan, mutta jännittää vielä kovasti. Jatkamme harjoituksia.

Kiljun ja Manulin välit ovat monimutkaistuneet. Manu on jo pidemmän aikaa sähissyt aina silloin tällöin Kiljulle. Toisaalta, parivaljakon väleissä riittää myös hellyyttä, etenkin ilta-aikaan nukkumaan käydessä. On epäselvää, onko tämä kahnausta, jonkimoista vieroitusta tai arvoasetelman muuttumista, vaiko onko jommalla kummalla jokin muu pielessä. Käytösmuutokset saattavat liittyä myös terveydellisiin seikkoihin - joko ärhentelijän omaan terveyteen, tai ärhentelyn kohteena olevan terveyteen. Tilanne on seurannassa, muttemme ole kovin huolissamme.

Tiukun mahasta sen sijaan olemme huolissamme. On-off -ripuli on ollut aina, nyt viimeisin ripulijakso on kestänyt odottamattoman kauan, eikä ole korjaantunut edes kahdella antibioottikuurilla. Edessä on ainakin verikokeet, mutta harkinnassa myös vatsan tähystys. Onneksi neiti itse on hyvävointisen oloinen ja ruoka maistuu. Liikakiloja tosin ei pääse syntymään ja iho on kovin kuiva. Ruokavalio on taas kertaalleen muutettu ihan kokonaan. Toivottavasti selvyyttä tilanteeseen alkaisi jostain päin tulla. Mieluusti pikaisesti.

Yökyläilijä

Tiukun tammikuinen viikko mullistui eilen illalla. Ensin koko talven parhaimmat juoksut Helmin kanssa omassa puistossa ja sitten vielä kohokohtana yökylään jäänyt Helmi! Tytöt olivat silmin nähden jälleen erittäin onnellisia toisistaan. Vaikka ulkoiltu oli oikein urakalla, oli yökyläily sen verran jännittävää, ettei ekana yönä ihan pelkästään maltettu nukkua. Onneksi tässä on vielä muutama yö aikaa harjoitella yhdessä nukkumista. Ja muutama päivä aikaa harjoitella myös yksinolemista kahdestaan. Nimittäin ensimmäinen kerta osoitti, että ikävä on suurempi kahdestaan.

Kilju ei ollut niin mielissään Helmin kyläilystä. Onneksi tilaa kuitenkin riittää ja mahdollisuus omaan huoneeseen. Manulia Helmin läsnäolo ei juuri hetkauta.

Koska tietokone on irtisanoutunut, ei uusien kuvien lataaminen valitettavasti oikein ota onnistuakseen.

Jouluvalmistelut

Tiuku on kunnostautunut jouluvalmisteluissa. Ensimmäinen urakka oli ikioma pieni joulupaketti, josta tuli pieniä vaaleanpunaisia luita joulukuuseen koristeeksi. Avaaminen sujui yllättävän mallikkaasti niin, ettei itse paketin sisältö kärsinyt.

Toinen temppu oli myös haastava, mutta vain ajoituksen kannalta. Vieraan laukusta pihistetyt suklaapäällysteiset vaahtonamit oli nimittäin käytävä syömässä juuri sillä hetkellä, kun kukaan ei nähnyt. Kymppisuoritus sekin, kukaan ei tosiaan nähnyt. Onneksi suklaan syömisestä selvittiin tällä kertaa säikähdyksellä, sillä Viikin päivystyksestä tiedettiin kertoa, ettei liikkuttu vielä edes myrkytyksen rajamailla. Ripulia kyllä lupasivat. Yllätykseksemme herkkämahainen neiti näyttää kuitenkin sietävän lisäaineita ja sokeria, eikä ripulia tullut.

Kolmas jouluvalmistelu oli toisen vieraan joulupaketin avaaminen. Oikeaoppisesti ensin poistetaan narut ja sitten kyhnytetään paperi auki. Ei repimällä, vaan tosiaan teippauskohdasta kyhnyttämällä. Kyllähän Tiuku nämä lahjahommelit osaa!

Kissatytöt eivät ole osallistuneet joulun saapumiseen näin aktiivisesti. Luulen, että odottavat enimmäkseen ruokapuolta ja iskevät siinä vaiheessa.

Koko neppuväki on syksyn madotuksessa nyt loppusuoralla, tänään menee viimeinen satsi Axiluria. Tiukuhan näissä on vanha tekijä, eikä sitä juuri häiritse, jos oven sulkemisesta raksun sijaan palkkiona tuleekin matolääkettä. Palkka kuin palkka. Kilju taasen syö ruokansa mieluusti pienellä säväyksellä mitä tahansa, eikä siitä ole niin nöpönuukaa, jos koostumus onkin erilainen. Manuli taasen. Ensimmäisen illan lääke meni tälläkin kertaa ruuan seassa. Se tiesi kyllä, että jotain oli vialla, sen verran hitaasti se annoksensa söi. Mutta söi kuitenkin. Toisena iltana pyöri puoli tuntia kuppinsa ympärillä välillä maistellen, mutta lopulta kuitenkin antaen periksi. Söi annoksensa - mutta ök. Se tuli samantien takaisin kupin viereen lattialle. Toisen illan lääke täytyi ruutata väkisellä suuhun. Nyt on kolmas ilta jäljellä ja Manulille lienee täysin turhaa edes yrittää tarjota lääkettä ruuan seassa, ruuttausvalmistelut onkin jo aloitettu. Miten ihmeessä me saatiin se silloin giardian aikaan madotettua kymmenenä peräkkäisenä päivänä!?