tiistai 25. tammikuuta 2011

Yökyläilijä

Tiukun tammikuinen viikko mullistui eilen illalla. Ensin koko talven parhaimmat juoksut Helmin kanssa omassa puistossa ja sitten vielä kohokohtana yökylään jäänyt Helmi! Tytöt olivat silmin nähden jälleen erittäin onnellisia toisistaan. Vaikka ulkoiltu oli oikein urakalla, oli yökyläily sen verran jännittävää, ettei ekana yönä ihan pelkästään maltettu nukkua. Onneksi tässä on vielä muutama yö aikaa harjoitella yhdessä nukkumista. Ja muutama päivä aikaa harjoitella myös yksinolemista kahdestaan. Nimittäin ensimmäinen kerta osoitti, että ikävä on suurempi kahdestaan.

Kilju ei ollut niin mielissään Helmin kyläilystä. Onneksi tilaa kuitenkin riittää ja mahdollisuus omaan huoneeseen. Manulia Helmin läsnäolo ei juuri hetkauta.

Koska tietokone on irtisanoutunut, ei uusien kuvien lataaminen valitettavasti oikein ota onnistuakseen.

1 kommentti:

  1. Tiukustahan on tullut iso tyttö, kun saa tuoda kavereita jo yökylään! :) Kiljulla varmaan onkin plasmat ihan sekaisin, kun yhden romuluisen sijaan onkin kaksi romuluista. Mutta onneksi Manu-Manulilla on suuri sydän, jonne mahtuu monta karvaystävää!

    Me odotetaan jännityksellä, mitä meiän tytöt sanoo teiän karvaisista, ja varsinkin siitä ei-kissasta. Minä itse odotan kovasti saavani ainakin yhden pusun Tiukulta. Mielellään poskelle, korvanpesuun en kykene. ;)

    VastaaPoista