tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kevätaurinko

Vihdoin ja viimein lumet ovat sulaneet miltei kokonaan ja ulkoilusta saadaan nauttia lämpöisimmissä olosuhteissa. Tiukun keväisistä ulkoiluista on luvassa kuvia, kunhan ne saadaan taiottua kamerasta ulos jollain konstilla.

Kissatytöistä on myös kuvatuksia tulossa, tosin niitä perinteisiä kainaloköllötyskuvia, mutta kuitenkin.

Tällä viikolla ohjelmassa on jälleen kakan keräämistä eläinlääkäriä varten. Kaksi mehevää näytettä on jo ämpärissä parvekkeella, huomisen tarvitaan vielä. On kuulkaa aikamoiset haisut, vaikka kakkapusseja suojaa muovipussi jota suojaa partisämpäri joka on sanomalehden sisässä muovipussissa! Toivottavasti tämä kakankeräysoperaatio on viimeinen.

Tiuku oli eilen puistoilemassa pitkästä aikaa oikein urakalla. Mukavia juoksukavereitakin löytyi, vaikka myöskin piti syyttä pelätä suurta vaaleaa noutajaa. Kunhan treenaan vähän nopeutta ja tekniikkaa kameran kanssa, niin ehkä saatte joskus ihastellaksenne myös vauhtikuvia.

1 kommentti:

  1. Moi Piiu,

    Tämä on nyt mennyt siihen, että itse aina vähän väliä tarkistan, että ootko kirjoittanut jotain uutta, mutta tytöille näytän paljon harvemmin, kun niiden kanssa tietokoneen käyttö on usein suht hankalaa - varsinkin Juuli haluaa koko ajan painaa kaikkia näppäimiä. Mutta on tosi mukava pysyä tätä(kin) kautta vähän paremmin perillä teidän elämästä. Ja myös minä toivon totisesti, että tämä on viimeinen kakankeräysoperaatio - tsemppiä!
    Aili

    VastaaPoista