perjantai 23. lokakuuta 2009

Vauhtiavauhtia!

Tämän päivän koirapuistokokemus oli onneksi niin onnistunut, etten usko Tiukun saaneen pysyvämpiä pelkoja niiden pikkuhaukkujen jäljiltä. Kavereina oli kaksi erilaista spanielia, sekä lopuksi myös yksi mukava staffi. Tiuku pinkoi minkä koivistaan pääsi, ja Tiukuhan pääsee! Kyllä näyttää hienolta syksyisessä puistossa tuo lujaa juokseva brindle! Kotimatka puistosta käveltiin niin kuuliaisesti vierellä - toki naksuttimen ja namujen avustamana.

Nyt Mauski vastaanottaa koiraansa ja tekee tarvittavia toimenpiteitä, joihin kuuluu ehdottomasti puskeminen, mutta näköjään tällä kertaa myös korvien nuoleminen.

Pissatilanteesta on vaikea antaa arviota, eilen Tiukun ollessa neljä tuntia yksin, oli tullut kahdet isot pissat. Se on aika paljon se, kun tyttöä oli kuitenkin käytetty aamupäivällä neljästi pissalla. No, mutta tämä on vasta kolmas kokonainen päivä antibioottikuuria, täytyy malttaa vielä ja pitää peukkuja, että alkaisi tuo pissitarve vähentymään.

Nyt huolto on näemmä Mauskin osalta suoritettu ja molemmat makaavat ihan lähekkäin erittäin tyytyväisen oloisina. On ne söpöjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti