lauantai 1. elokuuta 2009

Tuliaisia nepuille

Kukaan nepuista ei näyttänyt ottavan stressiä vaikka pakkasin reissukamoja. Hyvä niin. Tiuku kävi vähän puremassa rinkan hihnoja.

Tytöt saivat tänään Surokin näyttelystä siltä kuuluisalta saksalaiselta myyjältä (linkitän joskus myöhemmin tämän), joka käy vaan kerta vuoteen Suomessa, tuliaiseksi kolme alustaa. Kaksi kissatytöille ikkunalautojen lämmittäjäksi ja yksi isompi lattiatyynyksi. Lattiaversio on niin iso, että Tiuku mahtuu siihen vielä tovin. Kissatytöt saivat myös samalta myyjältä erittäin hyväksi havaittuja kissanminttu-valeriaanahiiriä sekä pienen huiskan. Hiiri sai Kiljunkin pyörimään lattialla ja Manu jahtasi onnessaan huiskaansa.

Tiuku on tänään keskittynyt lattiapissimään. Jostain syystä pisut on päässeet lirahtamaan tänään useammin lattialle. Tiuku sai näyttelytuliaisiksi Urine Off nimistä tuotetta, jolla saa pissan hajun mistä vaan pois kokonaan. Minun nenä on varmasti jo aivan liian tottunut hajuun, joka saattaa hyvinkin kannustaa tyttöä pissimään sisällä. Urine Offin pitäisi olla avuksi sisäsiistiksi opettelussa, mutta myös ihan ihmisnenään tunkevan pissan hajun poistamisessa.

Nyt viikoksi heipat täältä Neppulasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti