maanantai 16. elokuuta 2010

Pitkä kuuma kesä!

Lämpötilat eivät ole ottaneet laskeakseen ja nahkeus on tuttu tunne. Myös neput ovat joutuneet kärvistelemään helteisissä oloissa. Neppujen kesään on kuulunut myös muutoksia ja muita ihmeellisyyksiä.

Lomamatkan ajan nepuilla oli kotihoitaja. Viikko meni hyvin, joskin helteet rajoittivat Tiukun kanssa ulkoilua sen verran, ettei vapaanajuoksutus ollut aiheellista. Kissatytöt ovat osanneet selvästi myös nauttia lämmöstä, mutta etenkin Manuli näyttää selkeästi pakenevan kuumuutta pimeisiin nurkkiin.

Kotihoitajan jälkeen seuraava mullistus Tiukun elämässä oli kahden yön vierailu hoitopaikassa. Ensimmänen yö oli mennyt nukkumatta ja käsittääkseni myöskään ruoka ei aluksi meinannut maistua.

Hoitopäivien jälkeen seurasi muutto. Sekä tytöt että Tiuku olivat ihmeissään, mutta sopeutuminen on sujunut hyvin. Nyt kohta 3 viikkoa muutosta ja koko konkkaronkka ovat kuin kotonaan.

Eniten ihmetystä on herättänyt evakkoasunnon molempien huoneiden ranskalaiset parvekkeet, joihin on vapaa pääsy. Parvekkeet verkotettiin nepputurvallisiksi ja nyt niistä on joka nepun mukava haistella ilmaa ja tuijotella pihan tohinoita. Eniten tätä harrastaa Mauskeli, joka silminnähden nautiskelee uudesta ulottuvuudesta.

Tiukun kuumaan kesään kuuluivat myös agilityharjoitukset, jotka sujuivat vaihtelevasti. Viimeisellä kerralla tulin kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, ettei agilitykokeilut jää kertaluontoisiksi, sillä neiti pisti parastaan ja nautti näyttäessään taitojaan. Seuraava kurssi on kuitenkin erilainen ja siellä keskitymme muunlaisiin taitoihin. Torstaina alkava Remmiräyhä-kurssi kertonee nimellään kaiken tarpeellisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti